etusivu toni

 

aninkainen kiinteistonvalitys

 

Kiinteistönvälittäjällä on väliä, kuka myy kalleinta omaisuuttasi, kotiasi.

Olen avoin ja ahkera kiinteistönvälittäjä, sekä kaupanvahvistaja, joka ei pelkää uusia haasteita. Tässä työssä on tärkeää olla rehellinen ja tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Iältäni olen 38-vuotias ja olen ehtinyt tekemään monenmoista työtä, mistä tässä työssä on paljon apua. Olen myös ammatiltani automaatiosähköasentaja ja olen toiminut muutamia vuosia sähköalalla tehtaissa, sekä talosähköpuolella. Konepajan toimitusjohtajana ja yrittäjänä olen toiminut kuutisen vuotta Raisiossa, minkä jälkeen päätin vaihtaa alaa kokonaan kiinteistönvälitysalalle. Toimin päätoimisesti myyntipäällikkönä, kiinteistönvälittäjänä, sekä kaupanvahvistajana aninkainen-konsernin Turun päätoimipisteessä.

Kiinteistönvälityksessä olen huomannut, että työni on minulle samalla kuin harrastus ja teen sen eteen aina kaikkeni. Haluan kehittyä monipuolisesti ja oppia koko ajan uutta. Myynti-ilmoitukset teen ammattitaitoisesti, modernisti ja alamme parhaimpia ammattivalokuvaajia käyttäen. Nautin työstäni ja minua on helppo lähestyä avoimuuteni vuoksi. Teen aina parhaani asiakkaiden toiveiden ja hyvän välitystavan mukaisesti.

Asuntokaupat ovat meille kaikille elämässä yksi suurimmista päätöksistä, joten siinä ei kannata säästää. Valitse kokenut ja ammattitaitoinen kiinteistönvälittäjä hoitamaan asuntosi myynti.

Koulutustasoni kiinteistönvälitysalalla:

Ylempi kiinteistönvälittäjä tutkinto (YKV) suoritettu vuonna 2022
Johtamisen erikoisammattitutkinto (JET) on suoritettu vuonna 2019
Maanmittauslaitoksen määräys kaupanvahvistajaksi vuonna 2017
Laillistettu kiinteistönvälittäjä tutkinto (LKV, LVV) suoritettu vuonna 2015
Kiinteistöalan ammattitutkinto (KiAT) suoritettu vuonna 2015

Asiakas- ja yhteistyöverkostoni on melko suuri ja käytän sitä mielelläni hyväksi asunnon myymisessä, sekä annan tärkeitä myyntiin liittyviä vinkkejä asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Asuntomarkkinatuntemusta harjoitan päivittäin katsomalla uusia myyntiin tulleita kohteita ja samalla tutustun vanhoihin ja uusiin rakennusteknillisiin yksityiskohtiin, sekä kotien sisustus- ja stailaustyyleihin. Sosiaalisen median markkinointia käytän työssäni jo vuosien kokemuksella päivittäin.

Tärkeimpänä asiana asunnon myymisessä pidän kuitenkin ammattitaitoisen kiinteistönvälittäjän ja myyjän yhteistyötä, koska sillä saadaan automaattisesti paras myynnillinen lopputulos.

Suosittelen, että ette valitse kiinteistönvälittäjää ikinä sen perusteella, kuka on markkinoiden halvin. Tutustukaa henkilökohtaisesti hänen persoonaansa, sekä palvelu- ja ammattitasoonsa.

Haluan toteuttaa unelmanne, kun olette myymässä tai ostamassa kalleinta omaisuuttanne, kotianne.


Kaupallisin terveisin
Toni Myyry

Yhteydenottolomake